Regressio-kurssi

Upouusi regressio-kurssi pidetään ensimmäistä kertaa syksyllä 2019. Tämä johdattaa myös alkavaan Regressio-ohjaajan koulutukseen, mutta on täysin itsenäinen kurssi. Minulta on viime aikoina kyselty paljon hoitojen tekemistä ja myös sitä, että teenkö regressiohoitoja. Nyt sitten vastauksena tähän sekä sydämeni innostuksen johdattamana on aika tuoda tarjolle uusi kurssi, jolla keskitytään näihin.

Haluatko aktivoida oman sielusi suuruutta? Tai onko sinulla pelkoja, joille ei löydy järkevää syytä? Oletpa kiinnostunut regressiosta eli ajassa taaksepäin palauttamisesta mistä vain syystä, uudella kurssilla tehdään harjoituksia, jotka muuntavat aikaa ja paikkaa. Näin päästään muokkaamaan alitajunnan syviä kerroksia ja jopa solumuistoja.

Kurssin ohjelma muotoutuu tulijoiden toiveiden mukaan kurssihetkessä. Mukana on tukemassa ja auttamassa myös koko valon maailma enkeleineen ja ylösnousseine mestareineen. Niinpä oletkin ihanassa ja rakkaudellisessa energiassa koko ajan sekä täydellisessä valon suojauksessa. On turvallista kokea, mitä koetkaan. Tämä on upea mahdollisuus lisätä vapautta ja keveyttä, kun vanha saadaan muunnettua. Niinpä lämpimästi tervetuloa omaan suuruuteen, vapauteen ja iloon!

Koska kurssi on kokemusperäinen ja jokainen omanlaisensa kokonaisuus, ei tähän kuulu kirjallista materiaalia. Sen sijaan saat runsaasti työkaluja ja ohjausta, jota voit halutessasi kirjoitella muistiin. Tähän suosittelen tietysti Rakkauden polulla muistikirjaa, jonka myyn sinulle mielelläni!

Ennen kurssia ja sen jälkeen voit täydentää ja syventää kokemusta kuutelemalla huipputehokasta ja ihanaa Tie Runsauteen meditaatioita, joka koostuu kahdesta eri meditaatiosta. Ne ovat: Päästä irti ja vapaudu sekä Tie yltäkylläisyyteen.

Sydämellisesti tervetuloa toivottaa Sanni