Palautteita kaukohoidoista

Tuumiskelin syksyllä 2018, miten voisin rohkaista ihmisiä uskaltautumaan kaukohoitoon. Mieleeni tuli jakaa palautteita. Tässä niitä sinulle lueskeltavaksi. Sydämelliset kiitokset näitä lähettäneille! Mielelläni otan palautteita jatkossakin vastaan julkaistavaksi.

Muistathan kuitenkin, että sillä ei ole merkitystä, aistitko hoidossa jotain vai et. Miten olosi muuttuu elämässä, sillä on merkitystä. Suuri osa ihmisistä nimittäin ei aisti hoidon aikana mitään. Ja osa ihmisistä kokee seuraavana päivänä negatiivisia tunteita, ärtymystä, surua tai muuta, jotka kertovat, että hoito nosti asioita pintaan. Tämä voi pelästyttää, jos ei tiedä, että tällainen voi kuulua asiaan ja on arvokasta, kun vanhat jutut purkautuvat. Niinpä luota siihen, että saat jokaisessa hoidossa juuri sitä ja sen verran kun olet valmis vastaanottamaan!

Alla vielä video, joka johdattaa helmikuun kaukohoitoon. Näin voit maadoittua eli voimistaa yhteyttäsi maan energiaan, avata energiat ylös kosmokseen sekä laittaa vielä arkkienkeli Mikaelin sinisen viitan valon suojaksi sekä jatkaa hoitoon intuitiotasi seuraten.

 

Tuulin palaute kaukohoidosta:
Hei Sanni,
sain hoidossasi myös (intuitiivisesti, eli “näin haluan liikkua”) fyysisen liikesarjan/liikkeen niskan ja olkien hoitoon. Taitaa parhaiten sopia jumiutuneisiin… testailen tarvittaessa, tuntuu että ei välttämättä jokapäiväiseen hoitoon/liikuntaan kuitenkaan.
Kiitos hoidosta!
Ilolla, Tuuli

Helenan palaute kaukohoidosta
Hei Sanni, olipa tiistaina ihanan virkistävä ja viilentävä kaukohoito. Ja siinä samalla hoidettiin muutaman päivän kipeänä ollut ranteenikin kuntoon. Kiitoksia! Ihanaa ihanaa kesää!
Aurinkoisin terveisin, Helena

Marin palaute kaukohoidosta
Kiitoskiitoskiitos Sanni!
Päälaki tuntui hoidon alussa jotenkin haavoittuvaiselta ja pyysin enkeleitä viereeni. Aistin miten enkelinsiivet laitettiin pääni suojaksi ja olin turvassa. Siellähän he olivat. Tietysti. Meistä pidetään huolta.
Ihanaa kesää valoineen ja väreineen, Sanni!

Ailan palaute kaukohoidosta:
Kiitos Sanni!
Viileä ilmavirta puhalsi kasvoihini jossain vaiheessa hoitoa ja hoidon jälkeen kasvot tuintuivat kylmältä. Reilu tunti tuntui lyhyeltä. Aloitin jo ennen kahdeksaa. Olisinko sittenkin ollut tajunnan rajamailla kattelemassa kuvia joita en kuitenkaan muista. Ihana tunti. Kiitos Sanni ja kiitos enkelit!
Terveisin Aila

Sirkun palaute kaukohoidosta:
Hei Sanni!
Kiitos!
Hoito oli voimallinen kaikkine tuntemuksineen. Sydän aivan laajeni ja rintakehääni, kaulaa/niskaa ja takaraivoa kihelmöi edelleenkin. Ymmärsin, että hoito jatkuu vielä yön aikana. Ihanaa, kiitos, on hyvä olla.
Kiitos sinulle Sanni!

Katrin palaute kaukohoidosta:
Tunsin hoidon energiat hyvin selkeästi kehossani, ensin keskivartalon alueella kuumotuksena ja kihelmöintinä, minkä jälkeen energia tuntui levittyvän ja keskittyvän niihin kohtiin kehossani, joissa tiedän sitkeimpien energiatukosten/lihasjumien olevan. Jossain vaiheessa oikea käteni liikahti pois siitä asennosta, missä se rentona lepäsi, ja koko käsivarsi täyttyi kylmällä energialla. Kaiken kaikkiaan hoidon aikana välittynyt energia tuntui pehmeältä ja lempeältä. En kokenut mitään erityisiä mielikuvia, mutta hetkeä ennen kuin energian virtaus loppui, tunsin ikään kuin putoavani selkä ja takaraivo edellä pehmeän pimeyden läpi alaspäin, koin sen olevan “palautuminen takaisin” fyysiseen kehoon. Tuntui, että hoito jatkui myös seuraavan yön aikana, olin useampaan otteeseen hereillä, kun kehoni purki omia aikojaan energioita ulos ja jumeja auki. Ystävällisesti Katri

Anskun palaute kaukohoidosta:
Hei Sanni, otin hoidon vastaan vasta nyt aamupäivällä eli pari päivää hoidon kanavoinnin jälkeen. Tuntui, että hoidossa tosiaan hoidettiin juurichakraa, sillä häntäluussani tuntui sykintää heti hoidon alussa ja se kesti aika pitkään. Myös muualla kehossa tuntui aistimuksia, kuten painetta vasemmassa jalkapohjassa ja lantion alueella. Energiat tuntuivat olevan aika korkeat, sillä vaivuin puolihorrokseen.
Kiitos sinulle hoidon kanavoinnista, Sanni!

Kirsin palaute kaukohoidosta:
Tunsin heti hoidon alussa kuin tähtisadetta olisi tullut kruunuchakrasta sisään. Kruunuchakran kohdalla hoidon edetessä myös tapahtui jotain. Ensin, ei kipeää mutta tuntui kuitenkin ja loppupuolella kuin hivelyä pään päällä.
Sydämelliset kiitokset! Ystävällisin terveisin Kirsi

Ässän palaute kaukohoidosta:
Otin eilen hoidon vastaan nukkumaan mennessäni ja minulla oli mukana siinä muutama myös healing-kivi. Lonkkani on ollut kesän aikana kipeä ja olin asetellut molempien lonkkieni päälle kivet hoidon alkaessa. Oli aika jännä tunne hoidon alettua, kun tunsin aivan kuin pienen töytäisyn oikealta puolen lonkan sivusta. Kehoni ihan keinahti sivusuunnassa hieman. Muutenkin koin voimakasta virtausta.

Lämmin kiitos!
Halit, Ässä

Hannan palaute kaukohoidosta:
Kiitos Sanni!
Alussa piti rauhoittua oikein tietoisesti, kun meinasi olla vähän kiirettä ennen hoitoa. Näin kultaista ja violettia valoa jossain kohtaa pidemmän aikaa ja oikein suloiselta tuntui hoito, kiitos!

Lopussa koko keho värähteli ja poisti kuonaa. Se tulee minulle kuin koira pudistelisi turkkiaan. Nyt on hyvä työstää tätä ja nauttia juhannuksesta täällä Saariselällä, jonne hyttysetkään eivät ole vielä osanneet. Ihanaa juhannusta Sinulle!
Kiitoksin Hanna

Sarin palaute kaukohoidosta:
Moi Sanni!
Kiitos vielä hoidosta. Sain hoidon aikana vahvan yhteyden korkeampaan minääni, jolta tuli neuvoja ja rohkaisua. Minusta myös purkautui itkun kautta jotakin pois ja mahdollisesti hoidettiin hampaitani. Ainakin tunsin ongelmahampaissani väreilyä. Tunsin muutenkin energian virtaavan vahvasti kehossani.

Ihanaa ja lämmintä kesää! Sari

Sadun palaute kaukohoidosta:
Ihanainen Sanni! Sydämellinen kiitos maanantain hoidosta.

Otin hoidon vastaan melko myöhään, vasta nukkumaan mennessäni, kun olin ensin rauhoitellut levotonta mieltä ja oloani etenkin kaikesta jääkiekkohumusta.

Päästyäni peiton alle painoin pääni tyynyyn eikä mennyt kauaakaan, kun vasemmalle puolelleni nousi kirkas kristallinen valo, joka tuntui syleilevän minua värähdellen kehoni vasemmalta puolen, sydämen päältä.

Lumoava tunne! aivan kuin joku sytyttäisi sisälleni valoa ja samaan aikaan varjellen, että olen suojassa.

Sen jälkeen nukahdin lähes heti ja varmasti hymy huulillani.

Olen viime päivät kuulostellut oloani ja tuntuu kuin jotain olisi liikahtanut sisälläni ja kun vielä luen mitä olet kirjoittanut hoidosta niin tulee ihan suorastaan pakahduttavan hyvä olo ja kyyneleet nousevat pintaan.

Päällimmäisenä suuri kiitollisuus hoidosta ja siitä että autat minua löytämään sydänavaintani!

Kiitos, kiitos, kiitos! Ihanaa helatorstaita ja alkavaa kesää sinulle Sanni! Lämmin halaus Sadulta

Helenan palaute kaukohoidosta:
Moi Sanni, kiitos!

Aloin jo perjantaina laskeutumaan tähän hoitosessioon ja vietin rauhallisen viikonlopun. Olen jo pitkään ajatellut ja tuntenut, että tahtoisin laskea menneestä irti…se vaan ei aina ole niin helppoa…ja ei myöskään tapahdu yhdellä kertaa vaan on välillä tavattoman hidasta puuhaa. Minun kohdalla tilan ja hiljaisuuden suominen itselle on auttanut ymmärtämään erilaisten asioiden syy-yhteyksiä.

Olipa toden totta mielenkiintoista…hoidon alkuun tuntui jänniä ikäänkuin vihlaisuja eri puolilla kehoa…ja jossain vaiheessa hoitoa en enää tuntenut esim. kehoni rajoja (tätä on tapahtunut aiemminkin eli tiedän mitä on olla samaa energiaa kaiken kanssa). Nukahdin 🙂 varmaan puolen tunnin kohdalla….

Kiitos, että sain osallistua. Osallistun mielelläni toistekin.

Nautitaan tästä vehreästä keväästä ja luodaan tänäänkin hyvää huomista…
t. Helena

Soilin palaute kaukohoidosta:
Hei Sanni!
Toukokuun kaukohoidossa tunsin vahvaa kehollista hoitoa. Mintunvihreä valo täytti ensin aurani ja kirkas valo koko kehoni sisältä päin. Myös sydäntä hoidettiin voimakkaasti. Sain vaaleanpunaisen viitan tai jonkinlaisen asun.
Kiitos, olen kiitollinen. Soili

Merjan palaute kaukohoidosta:
Hei Sanni,
Kiitos hoidosta!
Ja kiitos enkeleiden huolenpidosta! Ihanaa, otan sen kiitollisena vastaan. Kiitos illan isännille. Näin vilauksen Rafaelista alussa, mutta sitten alkoikin tuo alla mainittu myllytys ja siinä oli pitelemistä. Oli kyllä melkoista menoa, varsinkin ensimmäinen puoli tuntia. Enpä olisi ikinä voinut kuvitella enkelihoidon olevan näin voimallinen. Ensimmäinen puoli tuntia ilmeisesti revittiin vanhaa tai jotain voimalla ulos. Se oli yhtä tapahtumaketjua, vähän kuin kaitafilmin raitaa, eivätkä kaikki kuvat ja sen tapahtumat olleet niin kivoja tai helppoja. Mutta loppu menikin keveämmin ja olin lopulta nukahtanutkin. Heräsin puhelimen soittoon 21.35.

Ilmeisesti tapasin juuri ennen nukahtamistani Merlinin, ainakaan hän ei ollut kukaan tuntemistani ja tapaamistani enkeleistä tai muista tutuistani. Tosin en tiedä miltä hän näyttää, mutta luulen tämän hoikan vähän vekkulimaisen ja hiukset sekaisin (kuin olisi haronut niitä miettiessään sekaisin) miehen olleen hän, kun nimi Merlin tuli jostain siihen hetkeen.

Koin hienon hetken myös, kun vasempaan rikkinäiseen silmääni (verkkokalvon repeämä) tuli kirkkaan kullanvihreän timantin tapainen säde. Se oli kaunis ja säkenöivä ja näen sen sieluni silmin edelleenkin. Kuin taikasauvasta lähetetty timanttisäde.
Mahtavaa! Kiitos! Merja

Soilin palaute kaukohoidosta:
Kiitos! Voimallinen hoito jälleen! Sain paljon hoitoa ihan fyysisesti. Lisäksi varsinkin chakroja hoidettiin ja päivitettiin, erityisesti sydän chakraa. Sieltä kuului ihan oikeasti vinkunaa!
Käväisin myös omassa lapsuudessani ja sain tärkeän viestin sitä koskien.
Kultaisia ja hopeisia hileitä satoi päälleni.
Sateenkaari. Tulilohikäärmeet polttivat pois kehoon varastoituneita traumoja. Olen niin kiitollinen!
Rakkaudella Soili

Veeran palaute kaukohoidosta:
Maaliskuun hoitoteemana oli rakkaus. Odotin siis vaaleanpunaista olemista ja hengailua ihanissa energioissa innokkaasti. Ihanat olivat energiat, ihana oli vain olla ja hengailla, kunnes poikani tuli keskeyttämään liitelyni soittamalla täysillä Lordin Hard Rock Hallelujaa ja Would you love a monstermania. Se siitä liitelyhetkestä.

Rakkaus on jännä juttu. Se sisältää kaiken, eikä vain jotakin, mikä sattuu sopimaan sillä hetkellä kuvioihin. Sitä me olemme täällä harjoittelemassa. Sitä ainakin minä olen Todella saanut tuon viimekertaisen hoidon jälkeen harjoitella. Tunnen, kuinka asioita nousee pintaan vauhdilla hyväksyttäväksi ja rakastettavaksi.  Ei mitään väliä mikä mieli, kellonaika tms. Rakkaus on ja pysyy. Kysymys on: pysynkö minä?

Sanni on mestari saamaan asioihin liikettä. Ainakin minulla on kahden hoitokerran jälkeen alkanut todella tapahtua asioita. Iso kiitos siitä!
Rakkaudella Veera

Veeran palaute kaukohoidosta:
llmoittauduin kaukohoitoon, koska koin tarvitsevani paljon valoa, lämpöä, lempeä ja iloa tähän kevääseen. Samalla ilmoitin kaksi poikaani mukaan hoitoon.

Hoitoa edeltävä päivä oli tulvillaan viestejä ja merkkejä sieltä sun täältä. Useimmat viesteistä liittyivät jotenkin feminiinisen ja maskuliinisen energioiden tasapainottumiseen. Katseeni kiinnittyi mm. talon katolla höyryävän putken päällä istuvaan harakkaan, joka hetken katolta alas tähyiltyään lähti lentoon.

Itselläni hoito keskittyi lähinnä tasapainotukseen, rakkauteen ja rauhaan. Hoidossa tunsin, kuinka kultainen valo laskeutui ylhäältä läpi kehoni alas maahan. Alhaalta nousi rakastavaa, hopeista energiaa ylöspäin. Nämä energiat tasapainottuivat keskenään. Koin hoidon hyvin voimallisena. Odotin näkeväni ja kuulevani kaikenlaista, mutta yllättäen tunsinkin vain hyvin syvää rauhaa. Vajosin niin syvään rauhan ja olemisen olotilaan, että kuuleminen ja näkeminen, tai ylipäätänsä mikä hyvänsä, tuntui olevan ihan eri ulottuvuudessa kuin tämä tunne. Kaikessa tyhjyydessään olotila sisälsi kaiken. Se oli paras oivallus ja lahja, minkä olisin juuri nyt voinut saada.

Poikieni lyhytsanaiset kommentit hoidosta tiivistävät minunkin kokemukseni ehkä parhaiten:
10v.” Mä vaan chillasin”
5v. “Mä en tehny mitään”

Pojissani olen huomannut hoidon jälkeen aika hauskojakin muutoksia. Vanhempi poikani on perusluonteeltaan iloinen ja sopeutuvainen kun taas nuorempi enemmän tulta ja tappuraa. Nyt vanhempi poikani on alkanut näyttää enemmän myös kiukun ja turhautumisen tunteita kun nuoremmassa on alkanut nousta joustavampia ja säyseämpiä puolia esiin. Erittäin tervetulleita muutoksia, kiitos! 😀
Iso kiitos ihanasta ja paljon antavasta hoidosta Sannille, valon auttajille, omille oppaille ja enkeleille! Veera

Ellun palaute kaukohoidoista 28.2.2019
Tuntuu siltä, että nämä kaukohoidot ovat kuorineet pois kerroksia, jotka ovat olleet minun ja maailman välissä. Jotenkin kaikki muurit, joita olen kasannut suojakseni ovat liukenemassa pois. Työasia selvisi tänään ja sain paremman työn kuin olin osannut toivoa!
Kiitos kiitos kiitos! Ellu

Virpin palaute tammikuun kaukohoidosta:
Eilen illalla vastaanottaessani hoitoa, tuli syvä rauhan ja rakkauden tunne. Tunsin kihelmöintiä päässäni kun annoin kristallisen valon laskeutua koko aurani, kehoni läpi. Tuli myös voimakas tunne että kaikki järjestyy, paremmin kuin osaan edes aavistaa.
Rakkaudella, Virpi

Nanan palaute kaukohoidosta:
Minulle tuli rentoutunut ja levollinen olo eilisen hoidon myötä. Olen nukkunut tosi huonosti viime aikoina mutta nyt heräsin vasta aamulla herätyskellon soittoon. Nukuin siis kuin tukki. Hoidon aikana alkanut vatsan kipristelykin oli kadonnut yön aikana. Valoisin ja hyvin mielin siis tähän päivään!
Mukavaa viikon jatkoa sinulle ja joulun odotusta! Nana

Anskun palaute lokakuun kaukohoidosta:
Koin hoidon alussa pistelyä reisissä ja päässä tuntui painava olo. Minulla oli hoidossa mukana ruusukvartsi, ja jossain vaiheessa tuli fiilis, että pitää mennä pitkälleen ja laittaa ruusukvartsi kolmannen silmän päälle. Aloin heti itkeä (se on minun tapani reagoida energioihin). Sitten tuntuikin korkeaa energiaa ja näin enkelin, ihan kuin kolmas silmäni olisi jotenkin avautunut. Myös kurkkuchakraa putsattiin.

Pyysin ylipäänsä poistamaan tukoksia, mutta erityisesti kaikkea, mikä estää tasapainoista rakkaussuhdetta ja omien tarpeideni jämäkkää ilmaisua. Olen myös uuden edessä, sillä aloitan uuden työn ja ehkä myös muutan. Kiitos sinulle hoidosta!

Anskun kanssa viestiteltiin vielä hoidon jälkeen, sillä hän kertoi 4 päivää myöhemmin, että muuttokin toteutuu.

Mervin palaute kaukohoidosta:
Olin ensimmäisen kerran kaukohoidossa 30.10.
Kokemus oli voimaannuttava. En kokenut mitään järisyttäviä
tuntemuksia kehossani/mielessäni, mutta aistin kyllä rakkaudellisen
ilmapiirin, jonka enkelit toivat mukanansa. Koin rauhaa ja
levollisuutta, jota tarvitsen kyllä nykyisessä elämäntilanteessani.
Enkelin kosketus tuntui pienoisena värähtelynä kehossani. Kun pyysin
voimakkaampaa kosketusta, sen myös sain.
Olen tietoinen siitä, että olen vasta oman polkuni alussa näissä
enkelikokemuksissani. Olen myös ymmärtänyt, että vaikka enkelipolun
alussa en tuntisikaan mitään, yhteys on kuitenkin avattu.
Harjoittelemalla saan vahvistusta. Parhaillaan luen sinun kirjaasi
“Enkeleiden matkassa”. Kiitos siitä Sanni!
Terv. Mervi

Kurssit ja aikataulut:
Hoidot:
Meditaatiot:
Kirjat ja kortit:
Tauluja myynnissä:
Sannista:
Hinnastoon:
Ota yhteyttä: