Intuitiivisen maalaamisen koulutus

Rakastan saada opettaa intuitiivista maalaamista ja sen ohjaamista! Intuitio- ja Ilon korttien tekeminen, lukuisat pitämäni taidenäyttelyt, vuosien maalaaminen intuitiivisesti ja ennen kaikkea valmistuneet Intuitiivisen maalaamisen ohjaajani ovat valmistaneet minua seuraavaa ohjaajakoulutusta varten, joka on yksityisopetusta. Ota yhteyttä niin jutellaan tästä lisää!

Koulutuksen jokaisella tasolla käytetään aktiivisesti  Intuitio ja Ilon-kortteja johdattelemaan intuition maailmaan.

Koulutusohjelma koostuu kolmesta tasosta:

  1. Perustasolla opetellaan intuitiivisen maalaamisen perusteet. Kursseja tähän ovat esimerkiksi: Intuitiivisen maalaamisen peruskurssi ja Maalaa enkeleiden kanssa kurssi. Myös perustason yksityiskurssit ovat mahdollisia.
  2. Toisella tasolla eli jatkotasolla syvennetään intuitiivista maalaamista ja intuitiivisuutta.
  3. Kolmas taso on ohjaajakoulutustaso. Ohjaajaksi aikovalla on jo kokemusta maalaamisesta sekä sydän palo tähän. Intuition käyttäminen elämässä on arkipäivää. Ohjaajakoulutukseen hakeudutaan sydämen kutsuun vastaten: “Rakkaus ja intuitio johdattavat elämääni ja haluan jakaa tätä myös muille maalaamisen yms. keinoin.” Koulutukseen halukkaat, ottakaa vapaasti yhteyttä niin jutellaan tästä lisää!Koulutuksen hinta 1500 e. Sitova ilmoittautumismaksu ohjaajakoulutukseen 150 e (katso kurssien varausehdot), loppumaksut sovitaan yhdessä.

Sydämen riemusta ja ilosta Sanni

Kurssit ja aikataulut:
Maalaa enkeleiden kanssa kurssit
Hoidot:
Meditaatiot:
Kirjat ja kortit:
Tauluja myynnissä:
Sannista:
Hinnastoon:
Ota yhteyttä: